Pilkahduksia | Mereltä

Lyhyitä välähdyksiä mereltä

Tuuli puhaltaa

Tuuli on tänään myrskyisä, reipas ja railakas. Se puhaltaa tukkani suoraksi ja salpaa hengityksen. Se puhaltaa hupustani ilmapallon, heiluttaa takinnyörit tuhannelle sykkyrälle ja iloisesti lennättäen vie mukanaan kaiken irtonaisen. Se laulattaa sointuvassa kuorossa veneiden vantteja ja nostaa meren kohiseviksi vaahtopäisiksi aalloiksi. Merellä kohisee, maalla humisee, tuuli tunkeutuu luihin ja ytimiin.
Kun oikein kunnolla tuulee tuntuu kuin tuuli puhaltaisi ajatuksetkin suoraksi ja mieli puhdistuu. Tervemenoa surut ja murheet tuulen mukana kauas pois. Kun tuuli tyyntyy huomaan, ei tullut puhdasta. Vielä löytyy mieleni sopukoista vihaa, katkeruutta ja ilkeitä ajatuksia. Niistä vapauttamaan ei riitä tuuli, tarvitaan jotain syvempää.

"Ja suuri pelko valtasi heidät, ja he sanoivat toisillensa:"Kuka onkaan tämä , kun sekä tuuli että meri häntä tottelevat?"" Mark 4:41

"Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi." Joh 8:36

Merelle

Pienen metsälammen tyyni muisto mielessäni lasken pienen veneemme keväällä vesille ja suuntaan merelle keula kohti ulappaa ja autioita saaria.
Merellä puhaltaa raikas kevättuuli ja aallot pirskahtelevat laidan yli tihkusateeksi kasvoille. Pärskeet sekä aaltojen kirkkaat harjat ovat kultaiset ilta-auringossa. Vanavesi kimaltelee vihreänä ja vaahtoisena. Suolainen merituuli puhaltaa pirstoiksi pienen metsälammen peilipinnan ja mielikuva haihtuu. Meri! Tuuli tuo mukanaan ahdinparran, rakkolevän ja paahteisen silokallion tuoksun. Autioilla saarilla on tiiran, lokin ja haahkan pesä. Yöksi tuuli tyyntyy ja merikin on kuin peili, iso. Kotiin palatessa suurten saarten lomassa tyynen veden päällä alkaa vienoissa ilmavirroissa leijailla tuoksuja jotka kantautuvat nenääni veneen viimassa. Tuomi, havumetsä, variksenmarja ja suopursu...

Kenen käsiin ulapalla luotat?

Kun kotiranta erkautuu taakse jääden ja edessä velloo myrksyinen harmaa meri, olet omillasi. Kun aallonpärskeet kastelevat silmäsi eikä horisonttia käy katsominen, luotatko silloin pieneen puiseen purteesi joka keinuttaa sinua aalloilla lankunpaksuuden verran erillään merestä? Kun ainut kelluva kappale aavalla ulapalla on allasi heijaava ihmiskäden taidonnäyte, luotatko silloin veneenveistäjään, hänen rakkauteensa ja intohimoonsa työhönsä. Luotatko omiin käsiisii jotka taidollisesti punoivat skuuttiköyden, ompelivat purjeet ja panivat ne paikalleen? Kun purjehdit siinä korkean taivaan alla, meren päällä, veden päällä, allasi kymmenen metriä, kaksikymmentä metriä kirkasta suolaista merivettä, ovatko kätesi kyllin vahvat että voit laskea henkesi niiden varaan? Hyvä on luottaa taitaviin käsiin jotka veneesi merelle varustivat. Parempi on luottaa käsiin joka meren teki, Luojaan, jonka meri on, häneen jolla on hyvä tahto sinua kohtaan.

"Ja hän sanoi heille: 'Missä on teidän uskonne?' Mutta pelko oli vallannut heidät, ja he ihmettelivät, sanoen toisilleen: 'Kuka onkaan tämä, kun hän käskee sekä tuulia että vettä, ja ne tottelevat häntä?'" Luuk.8:25

"Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" Luuk.2:14

Björkö

Olenko meri- vai järvi-ihminen? Sitä ei tarvitse tietää Björkössä. Siellä voi kauniina kesäpäivänä uida ihanassa Itämeressä ja kirkkaassa makeavetisessä järvessä minuutin sisällä. Kapeimmalla kohdalla erotusta näiden kahden välillä on kymmenisen metriä.
Insjön on oikea järvi, kirkas, karu, makeavetinen. Se on niin suuri ettei sitä tarvitse sanoa lammeksi ja rantaviivaltaan sen verran polveileva, että yhdellä silmäyksellä sen kaikkiin kolkkiin ei voi nähdä. Se on kaunis ja salaperäinen, jyrkkärantainen ja syvä. Sen vesi on kirkasta ja tummaa, syvyyden kätkevää. Hyvin hitaasti sen vesi vaihtuu, uutta vettä tulee vain taivaalta ja hiljalleen sitä valuu mereen kapean laskukosteikon kautta jota ei voi sanoa puroksi. Kun sinilevä heinäkuun helteellä täyttää meren, on Björkön Insjön Saaristomeren kansallispuiston ainoita paikkoja, jossa voi uiden vilvoitella.
Kauniina kesäpäivänä tunnelma on hyvin mereinen. Meri kuten Insjönkin välkehtivät sinisinä luotojen ja kallioiden ympäröimänä. Ei voi tietää kumpi on kumpi. Ehdottomasti rakastan järveä - kun se sijaitsee kaukana meren keskellä.

Tuuli saarella

Meren yllä tuuli on surumielinen. Lakkaamatta se puhaltaa aaltojen yllä ja nostaa vaahtopäitä jotka kohisten murtuvat kalliorantaan. Aalto murtuu, pärskähtää ja roiskeet lentävät korkealle kallion päälle josta ne ropsahtavat kiveen pientä hetkeä myöhemmin. Vesi virtaa takaisin mereen. Aallon hampaat purevat rantaa.

Pieni veneemme puurtaa läpi aallokon. Parhaiten se halkoo vettä suoraan vastatuuleen. Aalto murtuu keulaa vasten, pärskähtää ja roiskeet lentävät molemmin puolin venettä korkaealle mistä tuuli heittää ne perämiehen naamalle. Merivesi on suolaista ja virtaa kohta kasvoilla lämpimänä kuin kyyneleet. Keulamies säilyy kuivana. Rantaudumme suojan puolelle, aina jossain on suoja. Aallot eivät saa riepotella pientä venettämme määrättömästi, meidän täytyy päästä sillä myös kotiin.

Pieneen kallionkoloon ei tuuli osu. Kolo lämpenee heti auringonpaisteessa ja siinä kasvaa ruohosipuli ja rantasaunio. Tuuli heiluttaa niitä vimmatusti heti kun ne kasvavat kolon reunoja korkeammalle. Jokaisessa pahaisessa pienessä kolosessa kasvaa joku, kallion päällä mäntymetsä. Käkkyräisten mäntyjen neulasissa tuuli humisee, humisee kuin myrsky mutta männyt kestävät.

Kun tuuli surullisesti puhaltaa, kaikki kaartuu ja taipuu samaan suuntaan, aallot, ruohosipuli ja männyt. Ja jos tuuli lopulta tyyntyy, jäävät männyt tuulen muotoisiksi.

Tyven

Meri tyyntyy. Sluupin purjeet roikkuvat velttoina kiinnikkeissään ja viimeinenkin lipuminen loppuu. Peräsin ei enää tottele, alus ei ohjaudu. Meri on kuin sileää silkkiä joka entisten aaltojen mainingeissa kevyesti nousee ja laskee. Vesi on vihreää, sinistä ja harmaata, sen mukaan mitä siihen milloinkin kuvastuu, taivasta, pilviä tai vehreän saaren rantaa. Puomi vaihtaa rauhallisesti puolta löysin köysin. Jolla tulee aluksen viereen. Keulapurje kahahtaa hiljaa, satunnainen ilmavirta, joka ei kohoa tuuleksi, liikuttelee sitä. Skuutiköydet haukottelevat kannella. Sluuppi kääntyy hiljaa tulosuuntaan. Kokki sanoo, että jolla on kuiskannut sluupille, että sillä on koti-ikävä.
Perämies ottaa airot, astuu jollaan ja soutaa aluksen ympäri, nykii sen varovasti takaisin suuntaansa, siihen mistä ehkä tuuli voisi sen purjeet tavoittaa. Ei ole pelkoa että sluuppi karkaisi eikä sitä saisi soutamalla kiinni. Gasti juo kahvia ja viheltelee.

Tuuli merellä

Tuuli meren yllä on reipas ja raikas. Se nostaa aallot vaahtopäiksi jotka murtuvat aluksen laitaan pärskähtäen suoraan katsojan kasvoille ja gastin kahvikuppiin. Se puhaltaa ja vie mukanaan kaiken mistä ei pidä kiinni, myös ajatukset. Kylmän se tuo tullessaan. Taivas on sininen ja tasainen, meri sininen ja kuoppainen ja täynnä auringon kimallusta. Vene kallistuu ja purjeet vetävät. Aluksen keula putoaa kuoppaan ja nousee taas ylös. Gastin merivedellä maustettu kahvi läikkyy kannelle. Kimallus levittäytyy yli meren taivaanrantaan asti jossa näkyy pieni luoto. Merimerkit lähestyvät, lipuvat ohi ja katoavat vanaveteen. Myötäaurinkoon meri on tumman sininen, vaahtopäiden päältä kristallinen. Vaahtopäiden vaahto asettuu juoviksi myötätuuleen. Vielä illalla tuulen jo asetuttua vaahto jatkaa matkaansa juovina kohti rantaa. Tuulenpuolellan vaatteet ovat litimärät.
Paahteisella kalliolla saaren suojan puolella, missä aurinko koko päivän on paistanut kuumasti, kaikki kuivuu nopeasti. Aallokossa vietetyn päivän jälkeen kallio keinuu ja tuudittaa teltassa uneen.

Kuvaaja toivoo että olisi aaltoja ilman tuota kylmää tuulta. Purjehtija toivoo että olisi tuulta ilman noita pärskyviä aaltoja. Molemmat istuvat veneessä toiveineen ja nauravat, jospa he ovat sama henkilö.

Lähtisitkö purjehtimaan? Katso artsailtraining.org

Sumu

Tyynenä aurinkoisena syyskesän päivänä meri näyttää petollisen lempeältä. Saaristossa ilma on kirkas ja kuulas, aamusumu on hälvennyt ja aurinko paistaa kirkkaasti ja lämpimästi.
Kun putkahdame paatteinemme saarten lomasta avomerelle, siellä meitä odottaakin yllätys.
Edessä kohoaa sakea sumupenkka. Tyynellä säällä ei ole tuulta sitä pois puhaltamassa, ja syyskesän aurinko ei jaksakaan sitä heti hälventää. Sukellamme sumuun johon meitä ennen ovat kadonneet jo saaret ja karit ja merimerkit.

Äkkiä meri kutistuu pieneksi. Sumu on saartanut meidät, horisontti kadonnut, vanavesi häipynyt, eikä mitään näy. Maininkien silkkinen aaltoilu katoaa valkoisuuteen edessä ja takana, aurinkoon pystyy katsomaan, se on utuinen ympyrä kaukana korkealla eikä lämmitä. Ei näe tuleeko vastaan toinen vene, luoto tai kivi. Tuijotamme valkoisuuteen ja yritämme porata katseellamme siihen reikiä. Viima on muuttunut kosteaksi, pienenpieniä pisaroita alkaa tiivistyä tuulilasiin. Vähitellen ne kasvavat ja alkavat valua. On kuin me pysyisimme paikallamme ja meri allamme liikkuisi. Maisemassa muuttuvat vain aallonkareet. Onneksi merenselkä on suuri ja ainoa Kari, joka on lähistöllä istuu veneessämme. Jollei aurinko ja tuulenvire näyttäisi suuntaa (Ps. Ja gps paikannin, ja kompassi), alkaisimme pian kiertää ympyrää.
Tuuli voimistuu, aurinko nousee yhä korkeammalle, sumu väistyy ja katoaa. Iltapäivällä siitä ei ole tietoakaan. Kivet, kalliot, saaret ja riutat ovat jälleen omilla paikoillaan, tuulilasi on kuivunut ja merimerkit näkyvissä.

Myrsky

Tuuli meren yllä on myrskyisä. Meri on harmaa ja auringonvalo hopeinen. Pienimmänkin vaatteenrakosen tuuli löytää ja riepottaa sisään. Hupunreuna lepattaa ja hengitys salpautuu. Aallonroiskeen kastelevat kallion. Kuin rantasaunio haen suojaa kallionkolosta. Tihkusadesuihku kostuttaa kolon, jäkälät alkavat luistaa jalkojen alla. Rantasaunio saa vettä. Tuuli vie nenäliinan.
Paras perääntyä takaisin suojaisaan lahteen. Meren kohina kantautuu kauas kallioden taa, ilman sitä en suojaisassa lahdessa tietäisi myrskystä mitään. Tänään ei ole asiaa merelle.